maanantai 16. helmikuuta 2015

Anything's possible if you've got enough nerve

Toinen viikko jo takana ja kolmas aloitettu! Aika tuntuu lentävän siivillä ja tuntuu, että tulimme tänne vasta pari päivää sitten, mutta samalla tuntuu kuin olisin ollut täällä jo ikuisuuden. Viime viikko meni ensimmäistäkin nopeammin!

Täällä on mennyt hyvin, lukuunottamatta arvaamatonta säätä ja pientä sairastelua. Töissä opin joka päivä uutta, tutustun paremmin työkavereihin ja asiakkaat ovat todella ymmärtäväisiä ja ystävällisiä harkkaria kohtaan. :)

Viime viikolla innostuimme eräs ilta leipomaan lättyjä Bettinan kanssa ja vertailimme Suomen ja Unkarin ruokia ja ruokatottumuksia. He pistävät kaakaojauhetta lättyjen päälle hillon kanssa ?! Oli kyllä yllättävän hyvää, olihan se pakko testata!:D

Ruokakaupassa käynti on vieläkin seikkailua ja Mariannen kanssa monesti kierrelläänkin pientäkin putikkia varmaan 15min ja mietitään, mitä kokeiltaisiin.



Perjantaina aamusta tuntui, ettei töiden teosta tule yhtään mitään. Päätä särki ja olo oli ihan turta, vaikka olin yöllä nukkunukkin kunnolla. Päivän mittaan olo paheni ja työkaverikin sitten ehdotti jo, että olisiko vain paras, jos lähtisin kotiin lepäämään. Itsepäisenä kuitenkin päätin, että nyt ollaan töissä loppuun asti, koska kaksi vapaapäivää tiedossa sen jälkeen.

Lauantaina, 14.2 olo oli vieläkin heikko. Meille oli kuitenkin varattu Game Of Thrones tour, enkä tietenkään voinut tätä missata! Vetäisin lääkkeitä naamaan ja puin lämpimästi päälle ja eikun menoksi. Meidät haettiin täältä Capital Inniltä ja keskustassa vaihdoimme pienen harhailun jälkeen toiseen bussiin. Sää oli aivan kamala, mutta fiilikset onneksi aivan mahtavat! Matkaseurana oli siis Marianne ja Bettina. :)

GOT kuuluu yksiin lempisarjoistani ja nyt sain vierailla sarjan kuvauspaikoilla! Pääsimme esimerkiksi Bloody gaten maisemiin, vaikka paikkaa ei meinannut heti yhdistää ilman suurta kiviseinää ja -porttia. Maisemat oli aivan mahtavat ja kierroksen lopuksi pääsimme vielä käymään paikallisen hevostilan järjestämässä esityksessä. Vanha heppatyty muistutti itsestään ja issikoiden ympäröimänä tuli kummallisen kotoisa tunne! Huippu fiilis kertakaikkiaan, mutta sairaana oleminen ei ainakaan parantunut sillä reissulla..:D Kuvista sen verran, että omaa kameraani en sään vuoksi uskaltanut paljon käyttää ja parempi objektiivi pysyi laukussa, joten muutama kuva onkin Bettinalta.













Tämä päivä menikin sitten sairastaessa vielä sängyn pohjalla, mutta huomenna aijon potkia itseni takaisin töihin. Wish me luck !


------

~Töistä

Töissä saan edetä omassa rauhassa,kukaan ei ole hönkimässä niskaan koko aikaa ja he antavat minulle vastuuta työssäni. Eivätkä he välttämättä aina olisikaan edes tarkkailemassa työskentelyäni, ellen itse pyytäisi heitä tarkistamaan, että kaikki on mennyt oikein! He ovat heti valmiina auttamaan ongelmissa ja neuvovat myös pikkuseikkoja mielellään.
Doddin kanssa työskennellessä voin olla vähän rennommin ja seurata halutessani vierestä, kun hän hoitaa check-in tai check-out -tilanteita, mutta saan myös itse tehdä niitä päivän mittaa.
Finnur taas laittaa minut mielummin hoitamaan tilanteen ja neuvoo itse vierestä. Pari kertaa olen panikoinut, kun juuri olen päässyt respaan ja joudun heti hyppäämään puikkoihin.:D

Yksi päivä hyppäsin respahommista siivoukseen, kun oli tullut sairastapauksia, eikä töissä ollut kun Marianne ja Andrea. Muutenkin päivä oli kerroksilla tosi kiireinen, eikä respassa taas ollut mitään häslinkiä. Apu oli arvostettu ja tuli itsellekkin hyvä mieli, että sai olla avuksi!


- Carita



perjantai 6. helmikuuta 2015

Vapaapäivä !

Hellurei !

Ensimmäinen viikko on pian takana ja aika vaan tuntuu lentävän siivillä! Ajattelin nyt siis ensimmäisen vapaapäivän kunniaksi kertoilla ihan alusta saakka, miten päästiin perille asti ja ensimmäisestä työviikosta. :)

Eli sunnuntaina herättiin jo neljältä aamuyöllä ja ennen kuutta oltiin jo tehty lähtöselvitys Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Hyvästeltiin Mariannen porukat ja jatkettiin matkaa turvatarkastuksen läpi lähtöaulaan. Mun jännitysmittari meinasi jo räjähtää, koska pian olisi noustava ensimmäistä kertaa lentokoneeseen!



Lento meni kuitenkin hyvin. Ennen nousua jännitystä vielä pahensi odotus, kun yöllä satanutta lunta poistettiin lentokoneen päältä. Minä puristan käsinojia ja liikahtelen hermostuneesti ja Marianne nukkuu tyytyväisenä vieressä, ;D Panikoin yksikseni ja laskin mielessäni, kuinka kauan nousu kestäisi aikaisempien lentokoneiden mukaan, jotka yksi kerrallaan nousivat taivaalle edessämme. Kun vihdoin pääsimme liikkeelle, jauhoin purkkaa kuin hullu! Heh, olen ainakin kuunnellut neuvot tarkkaan ystäviltä.
Lento Tukholmaan kesti vain alle tunnin ja pääsimme turvallisesti Arlandan lentoasemalle. Paikka oli ihan törkeän iso ja taapersimme kaikkien laukkujen kanssa edestakaisin auloissa, kunnes pääsimme siirtymään bussilla toiseen terminaaliin. Välilasku kesti noin neljä tuntia, joten saimme ottaa rennosti ja tutkia paikkoja.



Sain uuden nimen!


Kun matkamme vihdoin jatkui, oli kello jo puoli kaksi paikallista aikaa. Enää en jännittänyt, pikemminkin odotin jo lentoa! Kun pääsimme perille, odotti siellä vielä tunnin bussimatka Reykjavikiin. Bussi toi meidät aina Capital Inniin asti, joka on majapaikkamme noin 4km keskustasta.



Maanantaina tapasimme sitten pomomme Arnin, kaksi muuta harjoittelijaa Unkarista ja pomomme pojan, joka ymmärtääkseni on vastuussa Capital Innin toiminnasta. Työskentelemme pomomme omistamassa toisessa hotellissa, City Center Hotellissa joka sijaitsee keskustassa aivan kävelykadun vieressä. :) Kävelimme päivällä kaupunkiin ja napsin matkalta myös kuvia.


------

~Töistä

Kaikki ihmiset, joiden kanssa työskentelemme, ovat aivan mahtavia! Olen itse tällä hetkellä respavuorossa, Marianne taas kerrossiivouksessa. Hassua mielestäni on se, että olen ainoa naispuolinen työntekijä respassa! Ensimmäisenä päivänä olin vuorossa Doddin kanssa. Hän antoi minun katsoa, miten homma toimii ja tutustuimme päivän aikana jo vähän varausjärjestelmään ja autoin asiakkaiden saapuessa. 
Toisena päivänä töissä oli kanssani Finnur, jota olen varmaan valehtelematta 2 päätä lyhyempi. :D Voin kuvitella, kuinka pieneltä näytin, kun seisoskelimme vierekkäin respassa. Tällä kertaa jo tein töitä ''kunnolla'', koska Finnur tahtoi, että oppisin kaiken tärkeän mahdollisimma nopeasti. Silti työskentely oli mukavaa ja rentoa, kaikki ymmärtävät meidän olevan harjoittelijoita, mutta saamme silti paljon vastuuta ja tykkään paikasta todella paljon! Myös asiakkaat ovat mukavia ja kehuvat todella paljon, kun saavat tietää minun olevan vasta harjoittelija. :)
Eilen oli tarkoitus pitää ensimmäistä vapaapäivää. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun siivoojamme/aamupalatäti  tuli herättämään meidät. Arni pyysi meidät töihin, koska yksi työntekijöistä oli sairastunut. Meillä oli puolituntia aikaa valmistautua ja Arni kehoitti meitä vielä syömään aamupalaa, ''we're not in a hurry''. :D  Eilen olin siis tuuraamassa kerrossiivouksessa ja loppupäivästä vielä respassa. 




- Carita